ESAn tietoliikennealan tulevaisuutta pohditaan Oulussa
Ryhmä Euroopan avaruusjärjestön johtajia sekä ESA:n jäsenmaiden edustajia keskustelee parhaillaan Oulussa satelliittitietoliikenteen tulevaisuudesta ja sen uusista sovelluksista. Vieraat tutustuvat myös Oulun kansainvälisesti tasokkaaseen tietoliikennealan keskittymään ja mm. Oulun yliopiston Centre for Wireless Communications -tutkimuskeskukseen.
Euroopan avaruusjärjestön tietoliikenneohjelma tukee yrityksiä ja tutkimuslaitoksia kehittämään teknologioita, joita käytetään kaupallisissa tietoliikennesatelliiteissa ja niiden sovelluksissa. Oulussa pidettävän kokouksen aiheena on Euroopan avaruusjärjestön tietoliikennestrategia seuraavaksi neljäksi vuodeksi.
"Oulussa on kansainvälisestikin laaja tietoliikenteen keskittymä, ja haluamme tuoda sitä esille kansainvälisille vieraillemme. Yleensä kokoukset järjestetään Pariisissa. Puheenjohtaja kutsuu kokouksen tavallisesti kotimaahansa, ja me päätimme järjestää tilaisuuden täällä", johtava teknologia-asiantuntija Heikki Hannula Tekesistä sanoo. Hannula on toiminut ESA:n tietoliikennekomitean puheenjohtajana vuodesta 2005.
Oulun yliopiston sähkö- ja tietotekniikan osaston tietoliikennelaboratorio on tehnyt ionosfääritutkimusta jo 1960-luvulta alkaen. 1970-luvulla käynnistetty satelliittiradiokanavatutkimus jatkuu yhä yliopiston CWC-yksikössä.
Satelliiteille uusia käyttäjiä
Tietoliikennesatelliitteja halutaan hyödyntää uudella tavalla, ja niiden tuottamille palveluille haetaan uudenlaisia käyttäjiä. Satelliitteja käytetään hyväksi esimerkiksi katastrofitilanteissa, joissa kaukokartoitussatelliittien kuvien perusteella pystytään organisoimaan pelastustoimia ja tietoliikennesatelliittien avustuksella toimia voidaan suorittaa paremmin. Erityisen tärkeään rooliin satelliitit nousevat maantieteellisesti tai poliittisesti eristyksissä olevien alueiden auttamisessa; tästä hyvä esimerkki on taannoinen Myanmarin hurrikaanikatastrofi.
Satelliittien avulla voidaan etätunnistaa laivoja ja seurata vaarallisten aineiden kuljetusta.
Käyttökohteita on myös etälääketieteessä ja esimerkiksi laajojen energiaverkkojen hallinnassa. "Maailmanlaajuisesti uusille palveluille on kysyntää. Suomalaiset ovat vahvoja tietoliikennejärjestelmissä. Tätä osaamista on mahdollista yhdistää satelliittitietoliikenteen kanssa", Heikki Hannula arvioi.
Euroopan avaruusjärjestö hakee parhaillaan pilottihankkeita rahoitettavaksi. Tähän mennessä ESA:n tietoliikenneohjelmaa ovat hyödyntäneet Oulussa muun muassa VTT, Oulun yliopiston CWC-yksikkö ja EB.
Tällä hetkellä CWC on mukana kolmessa ESA:n rahoittamassa yhteistyöprojektissa, joiden tavoitteena on tuoda satelliittivälitteinen multimediajärjestelmä kannettaviin päätelaitteisiin sekä selvittää tulevan eurooppalaisen paikannusjärjestelmän (Galileo) kuuluvuutta sisätiloissa.
Lisätietoa
Heikki Hannula, Tekes
p. 050 5577 857
heikki.hannula(at)tekes.fi
Ari Pouttu, Centre for Wireless Communications, Oulun yliopisto
p. 08 553 2827
ari.pouttu(at)ee.oulu.fi