ESA title
Odissea-lennon miehistö: (oikealta vasemmalle) Frank De Winne, Sergei Zaletin ja Juri Lonkhakov.
Agency

Odissea-lento päättyi onnistuneesti

10/11/2002 238 views 1 likes
ESA / Space in Member States / Finland

ESAn belgialainen Frank de Winne laskeutui kahden venäläisen kosmonautin kanssa takaisin Maahan Sojuz-aluksellaan nyt sunnuntaina. Odisseaksi nimetty 11-päivänen lento Kansainväliselle avaruusasemalle onnistui erinomaisesti; sen aikana tehtiin runsaasti kiinnostavia tieteellisiä kokeita ja toimitettiin avaruusasemalle sen pelastusaluksena toimiva uusi Sojuz-avaruusalus.

Odissan komentaja Sergei Zaletin sekä lentoinsinöörit Frank De Winne ja Juri Lonkhakov nousivat avaruuteen lokakuun viimeisenä päivänä Sojuzin uudella versiolla Sojuz TMA-1:lla. Kyseessä oli aluksen ensilento avaruuteen. Miehistö telakoitui asemaan kahta päivää myöhemmin ja palasi Maahan nyt sunnuntaina asemalla jo kuusi kuukautta olleella Sojuz TM-34 -aluksella. Laskeutuminen Kazakstanin arolle Arkalykin kylän lähelle tapahtui paikallista aikaa 6.04 aamulla (2.04 Suomen aikaa), eli paluu takaisin Maahan tapahtui pimeällä.

Näkymä Maahan avaruusasemalta.
Näkymä Maahan avaruusasemalta.

ESAn astronauttijoukkoon kuuluva Frank De Winne on entinen Belgian ilmavoimien hävittäjälentäjä, joka on ollut koulutuksessa lentoaan varten niin Venäjällä Tähtikaupungissa kuin myös Euroopan astronauttikeskuksessa Kölnissä ja NASAn astronauttien koulutuskekuksessa Houstonissa viime keväästä alkaen. Hän on ensimmäinen ei-venäläinen avaruuslentäjä, joka on ollut mukana venäläisten uuden avaruusaluksen koelennolla. De Winne kuvasi laskeutumisensa jälkeen oleskeluaan avaruudessa "kaikkein intensiivisimmäksi, haastavimmaksi ja uskomattomimmaksi 11-päivän jaksoksi koko ammattielämänsä aikana".

Lentonsa aikana De Winne suoritti avaruusasemalla 23 erilaista tieteellistä koetta. Näistä neljässä hän käytti uutta eurooppalaisvalmisteista laboratoriomoduliin asennettua erikoisvetokaappia (Microgravity Science Glovebox), mikä on toistaiseksi tärkein eurooppalaisten suunnittelema ja valmistama asemalle sijoitettu tutkimuslaite. Lentonsa aikana, lauantaina 2. marraskuuta, hän osallistui myös asemalla pidettyyn pienen juhlatilaisuuteen, jolla muistettiin aseman toista täyttä miehitettynä olemisen vuotta: ensimmäisen miehistön saapumisesta oli kulunut täydet kaksi vuotta, minkä jälkeen asema on ollut jatkuvasti miehitettynä ja siellä on tällä hetkellä järjestyksessään viides miehistö.

Frank De Winne ja ESAn mikropainovoimassa toimiva vetokaappi.
Frank De Winne ja ESAn mikropainovoimassa toimiva vetokaappi.

"Näiden kahden vuoden aikana avaruusasema on kasvanut paljon ja tullut erinomaiseksi tieteelliseksi tutkimuslaboratorioksi. Asema kasvaa vielä tästä edelleenkin, ja jo kahden vuoden kuluttua, lokakuussa 2004, siihen liitetään myös eurooppalaisten oma laboratoriomoduli Columbus. Sitä ennen eurooppalaiset avaruuslentäjät vierailevat asemalla useita kertoja niin sukkulan kyydissä asemalle lentäen kuin myös Sojuz-lennoilla ja osoittavat osaltaan Euroopan olevan täysimittainen asemayhteistyön partneri", sanoi De Winne lentonsa päätyttyä.

Tuorein kuva avaruusasemasta.
Tuorein kuva avaruusasemasta.

De Winnen Odissea-lento kuuluu ESAn ja Venäjän avaruusviranomaisten välisellä sopimuksella tehtäviin lentojen sarjaan, jonka edellinen lento oli viime huhtikuussa. Silloin italialainen astronautti Roberto Vittori vietti asemalla De Winnen tapaan yhdeksän vuorokautta Marco Polo -nimen saanella lennollaan. Lennot toteutetaan avaruusaseman ns. taksilentojen yhteydessä, jolloin asemalle toimitetaan uusi Sojuz-alus ja vanha pelastusaluksena toiminut Sojuz tuodaan takaisin Maahan. Näin teknisesti tarpeelliset lennot voidaan käyttää myös tieteellisesti hyväksi.

Lisätietoja ESAn tiedotustoimistosta:

ESA Media Relations Office
Tel: +33 (0)1.5369.7155
Fax: +33 (0)1.5369.7690

Related Links