Uhkaavien avaruuden kivien hallintaa
Silloin tällöin avaruuden kivenmurikat törmäävät maailman mediaan – joskus jopa lähes kirjaimellisesti. Viime viikolla näin kävi Suomessa ja pari viikkoa sitten Perussa. Maan ohi kiitävät asteroidit, satojen ihmisten näkemät tulipallot taivaalla ja arvoitukselliset, mahdollisesti meteoriittien aiheuttamat kraatterit; kaikki ne tekevät myös ESAn aurinkokunnan pienkappaleita koskevan tutkimuksen entistä ajankohtaisemmaksi.
Viime viikon perjantaina illalla noin kello 21.39 törmäsi Maahan meteori Pohjois-Pohjanmaan yllä ja räjähti ilmakehän kitkakuumennuksen vuoksi ns. superbolidina, eli suurena tulipallona taivaalla. Se loisti maksimissaan yli 100 kertaa täysikuuta kirkkaampi tulipallona. Hyvin todennäköisesti palasia meteorista putosi meteoriitteina Temmeksen, Tyrnävän ja Paavolan alueelle. Kyseessä on kirkkain Suomessa havaittu tähdenlento 30 vuoteen.
Ursan mukaan eräät ovat nähneet itse tulipallon lennon pilvettömällä taivaalla hyvin läheltä lentorataa, jolloin näky on ollut varmasti mieleenpainuva. Useimmat huomasivat kuitenkin lähinnä tulipallon loppuräjähdyksen aiheuttaman valaisun yöllisessä maisemassa. Valaistuminen on näkynyt dramaattisimmin Pohjois-Pohjanmaalla, jossa yö muuttui noin sekunnin ajaksi kuin päiväksi.
Samalla kun Pohjanmaalla etsitään meteoriitinpalasia maaperästä, on Perussa edelleen suuri reikä maassa, mitä pari viikkoa sitten väitettiin meteoriitin aiheuttamaksi kraatteriksi. Kohu on nyt laantunut, eikä meteoriitista ole löytynyt merkkejä. Seutu on vulkaanisesti aktiivista aluetta, missä vastaavanlaisia purkautuma- aukkoja on luultu aikaisemminkin taivaalta pudonneiden kivien aiheuttamiksi kraattereiksi.
Kumpikin tapaus näyttää jälleen konkreettisesti kuinka tärkeää on tietää enemmän aurinkokunnassa olevista pienkappaleista ja niiden radoista. ESA on aina ollut kiinnostunut tämän kaltaisista pyrkimyksistä ja tehnyt useita tutkimuksia aiheesta. Elinympäristömme ymmärtämisen lisäksi tärkeää on pystyä ennalta arvioimaan mitkä avaruudessa Maan kanssa mahdollisesti risteävillä radoilla olevat kappaleet ovat meille kaikkein vaarallisimpia.
Tutkimusten mukaan on todennäköistä, että pienemmät, korkeintaan parinsadan metrin kokoiset järkäleet eivätkä suuremmat, ovat kaikista huolestuttavimpia tällä hetkellä. Maailmanlaajuinen tähtitieteilijöiden verkosto luetteloi tällä hetkellä suurinta osaa suurista, yli kilometrin kokoisista kappaleista. Automatisoidut etsintäkaukoputket pyrkivät löytämään 90 prosenttia kaikista Maan lähellä kiertävistä kappaleista aina 140 metrin kokoluokkaan asti vuoteen 2020 mennessä. Vasta tämän jälkeen tarvitaan avaruusobservatorioita jäljellä olevien kappaleiden löytämiseksi.
Osa näihin pieniin kivenkappaleisiin liittyvästä ongelmasta on niiden ratojen tarkka määrittäminen. Maasta käsin on hyvin vaikeaa – joskus jopa mahdotonta – määrittää radat tarpeeksi tarkasti. Tämä on tärkeää, jotta voidaan varmistaa, ettei tulevien vuosien lähiohituksissa ole törmäyksen vaaraa. Siksi ESA on kehittämässä jännittävää luotainlentoa, jonka tarkoituksena on 'merkitä' pieniä asteroideja ja samalla todistaa mahdollisesti vaarallisten törmääjien torjuntaan käytettävän teknologian toimivuus.
Don Quijote -lento koostuu kahdesta vaiheesta, ja samalla myös kahdesta luotaimesta, jotka on ristitty espanjalaisen Cervantesin samannimisen kirjan mukaan Sanchoksi ja Hidalgoksi. Ensimmäisessä vaiheessa Sancho-luotain kohtaa asteroidin kanssa ja asettuu sen kiertoradalle. Sieltä luotain tarkkailee asteroidia useita kuukausia määrittäen tarkasti sen sijainnin, muodon, massan ja gravitaatiokentän.
Toisessa vaiheessa toinen luotain, Hidalgo, ohjataan iskeytymään asteroidiin noin 10 kilometrin sekuntivauhdilla. Sancho havaitsee törmäyksen tarkasti ja sen tiedoista voidaan selvittää saadaanko törmäyksellä aikaan muutosta asteroidin rataan. Tämä kahden luotaimen lento on ensimmäinen yritys muuttaa konkreettisesti asteroidin rataa.
Törmäyksen jälkeen Sanchoa voisi jatkaa matkaansa ja tavoittaa yhden viidestä tai kuudesta pienestä lähiasteroidista. Jokainen niistä on ainoastaan parisataa metriä halkaisijaltaan. Tällä hetkellä lennon suunnittelijat keskittyvät Apophis-asteroidiin, joka voi ohittaa Maan vaarallisen läheltä ratansa kaukaisimmassa pisteessä Auringosta.
Jos Don Quijote toteutuu, se voidaan laukaista seuraavan vuosikymmenen alussa. Sancholta kestäisi noin 25 kuukautta tavoittaa kohteensa. Perille päästessään se aloittaisi järisyttävän tutkimuksensa – sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti.
"Ideana on kehittää teknologia asteroidien torjumiseen ennen kuin sitä todella tarvitaan", selostaa Don Quijote -lennon tekninen päällikkö Ian Cornelli ESAsta.
Maapallon historiassa on useita kosmisten törmäysten aikaansaamia joukkotuhoja, jolloin suuri osa planeetan elämästä on joko kuollut kokonaan tai kitunut pitkän aikaa. Viimeisin suuri törmäys tapahtui vuonna 1908, kun noin 20-metrinen asteroidi putosi asumattomaan Tunguskan metsään Siperiassa kaataen puita ja aiheuttaen tuhoja yli kahden tuhannen neliökilometrin alueella.
Tutkijat ennustavat tämäntyyppisten tapahtumien toistuvan noin kerran 150 vuodessa. Ensi vuoden 100. vuosipäivä törmäykselle on yksi muistutuksista sille, että meidän täytyy oppia ja valmistautua asteroidien uhkaan – myös pienten asteroidien osalta.
