Venus Express mukaan ESAn luotainsuunnitelmiin
Eurooppa otti askeleen lähemmäksi Venus-lentoa heinäkuun 11. päivänä, kun ESAn tiedeohjelmakomitea hyväksyi yksimielisesti työn aloittamisen Venus Express -luotaimen tekemiseksi. Venus Express on käytännössä samanlainen kuin Mars Express -luotain, joten sen suunnittelussa ja tekemisessä säästetään runsaasti aikaa ja rahaa - niinpä luotain voi olla valmis laukaisuun jo vuonna 2005.
Lento ei kuitenkaan ole vielä täysin varma, koska yhden maan, Italian, tulee vielä vahvistaa osallistumisensa luotaimen hyötykuorman tekemiseen. Italialle on annettu aikaa lokakuun puoliväliin päättää osallistumisestaan.
Idea Venus-lennosta syntyi vuonna 2001, kun ESA pyysi tutkijoilta ehdotuksia Mars Express -luotaimen suunnitelman uudelleenkäytöstä nopeasti toteutettavaa ja edullista lentoa varten. Uuden lennon tuli hyödyntää teollisuusyhtiöissä jo olemassa olevia työryhmiä, jolloin luotaimen tekeminen kävisi mahdollisimman nopeasti. Näistä tiukoista lähtökohdista huolimatta ehdotuksia tehtiin runsaasti, joista Venus valittiin sen tarjoaman uuden tieteellisen annin vuoksi. Venusta ei ole tutkittu lainkaan tarpeeksi ja Euroopassa on tarjolla koko joukko kyvykkäitä tutkimuslaitteita, joiden lennättäminen naapuriplaneetallemme on hyvin kiinnostavaa. Instrumentit on kehitetty pääosin joko Mars Express -luotainta tai Rosetta -komeettaluotainta varten; näistä instrumenteista on jo olemassa lentokelpoiset varamallit, jotka voidaan näin käyttää hyväksi. Laitteidensa avulla Venus Express kykenee tutkimaan Venusta sen pinnasta alkaen aina ilmakehän yläosiin saakka.
Vuoden 2001 ideariihen jälkeen ESAn jäsenmaiden ministerit kiristivät kuitenkin tiedeohjelman kukkaronnyörejä, minkä vuoksi Venus Express jouduttiin peruuttamaan.
Vastoin kaikkia oletuksia, Venus Express pulpahti uudelleen esiin tieteelliselle ohjelmakomitealle esitettyjen lentojen joukossa toukokuussa 2002, mutta se ei tullut silloinkaan hyväksytyksi. Lento pysyi pitkään mukana listalla, mutta tiedeohjelman johtaja David Southwood veti sen pois viime hetkellä, koska oli olemassa epäilys, etteivät jäsenmaat kykenisi sitoutumaan lennon vaatimaan rahoitukseen ja sen laitteiden toimittamiseen tarvittavan nopeasti.
"En todellakaan ollut iloinen lennon poistamisesta listalta, mutta mielestäni oli parempi tehdä niin, kuin näyttää lennolle vihreää valoa, aloittaa sen tekeminen ja joutua lopettamaan se nolosti vähän ajan kuluttua", toteaa David Southwood toukokuun tapahtumia muistellen. Eri suunnitelmien ja jäsenmaiden rahoitushalujen välillä tasapainoilu on ESAn kaltaisen kansainvälisen yhteenliittymän arkipäivää.
Kesäkuussa 2002 ESAn valtuusto sai Southwoodin raportin kuultavakseen, jolloin Venus Expressin toteuttamisen mahdollisuuksia pyydettiin painokkaasti selvittämään uudelleen. Vajaata kuukautta ja monia neuvotteluja myöhemmin tiedeohjelmakomitea pystyi päättämään, että Venus Expressin tulevaisuus näyttää nyt paremmalta ja lento saataisiin valmiiksi ennen laukaisuajankohtaa vuoden 2005 marraskuussa.
"Venus Express on ottanut suuren harppauksen kohti toteutumistaan, joskin edessä on vielä paljon työtä tehtävänä, jotta luotain olisi valmiina ajoissa", sanoo Southwood ja jatkaa: "samalla minusta on miellyttävää huomata, että uusi Kosminen visio -ohjelmamme (keväällä julkistettu tiedelento-ohjelma) on nyt enemmän alunperin haluamamme kaltainen. Jos suinkin vain saamme Venus Express -lennon lopullisesti hyväksyttyä syksyllä, niin ESAsta tulee ainoa maailman avaruusjärjestöistä, jolla on olemassa suunnitelma jokaisen aurinkokunnan sisäplaneetan tutkimiseksi - Merkuriuksesta aina Marsiin saakka".
Paavastuu Venus Express -luotaimen tekemisestä on annettu Astrium -yhtiön ranskalaiselle ja brittiläiselle tytäryhtiöille.
Lisätietoa Venuksesta:
Venus on monessa mielessä Maan kaksoisplaneetta, sillä se on halkaisijaltaan ja massaltaan lähes saman kokoinen. Venus on kuitenkin paljon Maata kuumempi, sillä sen myrkyllisistä kaasuista ja hiilidioksidista koostuva tiheä ilmakehä on saanut aikaan planeetan pinnalla pitkällekehittyneen kasvihuoneilmiön, minkä vuoksi Venuksen pintalämpötila on noin 400 astetta - siellä on kuumempaa kuin keittiön uunissa.
Mikä on saanut Venuksen kasvihuoneilmiön alkuun? Onko se ollut aina näin kuuma, vai onko se ollut aikanaan Maan kaltainen? Voisiko Maasta tulla joskus Venuksen kaltainen helvetti? Onko Venuksessa voinut joskus olla jopa elämää? Millainen sen pintarakenne on? Venuksesta on paljon avoimia kysymyksiä, joihin Venus Express osaltaan voi etsiä vastauksia. Sen avulla tutkijat voivat mitata Venuksen ilmakehää ja luodata ensimmäistä kertaa Venuksen pinnan alapuolella olevia maakerrostumia.