ESA title
Phlegra Montes -vuoria Marsissa
Agency

Vuoria ja hautautunutta jäätä punaisella planeetalla

08/12/2011 845 views 0 likes
ESA / Space in Member States / Finland

Uudet Mars Express -luotaimen ottamat kuvat näyttävät Phlegra Montes -vuoriston uudessa valossa: tutkakuvat ovat paljastaneet sieltä suuria määriä vesijäätä pinnan alle hautautuneena. Esiintymät voisivat toimia vesivarantoina tulevaisuuden astronauteille.

Phlegra Montes on alue, jolla vuoria sekä lievästi kaartuvia kallionjyrkänteitä. Se ulottuu Elysium -tulivuorialueen koillisosasta Marsin pohjoiselle alangolle asti, noin 30-50 astetta Marsin pohjoista leveyttä.

Vuoret itsessään eivät todennäköisesti ole syntyneet tulivuoritoiminnassa, mutta niitä ovat nostaneet muinaiset tektoniset voimat, jotka puristivat pinnan eri alueita toisiaan vasten.

Uudet ESAn Mars Expressin tarkan erotuskyvyn stereokameran kuvat mahdollistavat alueen lähemmän tarkastelun. Kuvat paljastavat, että lähes jokainen vuorista on kivimurskeen ympäröimä - kyseessä ovat kaarevat pinnanmuodot, joita löytyy yleensä tasankojen ja vuorten ympäristöistä näillä leveysasteilla.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että muodostelmien aine vaikuttaa valuneen alas vuorilta pitkän ajan kuluessa. Ne muistuttavat oman planeettamme jäätikköjen pinnalta löytyvää irtoainesta.

Tämä viittaa myös siihen, että aivan alueen pinnan alla saattaa olla hautautuneita jäätiköitä.

Laajempi kartta kuvatusta Phlegra Montesin alueesta
Laajempi kartta kuvatusta Phlegra Montesin alueesta

Tulkintaa tukee myös Nasan Mars Reconnaissance Orbiter -luotaimen pinnan alle tähystävät tutkahavainnot. Tutka osoittaa, että kivimurske liittyy vahvasti vesijään esiintymiseen ehkä vain 20 metrin syvyydessä.

Lisätodisteita suhteellisen tuoreesta jäätiköitymisestä voidaan nähdä alueen törmäyskraatterien sisällä. Useiden harjanteiden uskotaan kehittyneen, kun muinaiset kraatterit täyttyivät lumella. Ajan kuluessa lumi tiivistyi muodostamaan jäätikköjä, jotka sitten muovasivat kraatterien pohjia.

Jäätikkövirtauksiin viittaavia merkkejä löytyy vielä lisää ylimmän kuvan keskellä olevasta laaksosta.

Uskotaan, että Marsin keskisten leveysasteiden jäätiköt kehittyivät eri aikoina viimeisten useiden satojen miljoonien vuosien aikana, kun Marsin akselin suunta erosi huomattavasti nykyisestä ja aiheutti hyvin erilaiset ilmasto-olosuhteet planeetalle.

Kaikki tämä viittaa suureen vesijään määrään aivan Phlegra Montesin alueen pinnan alla. Mikäli oletus osoittautuu todeksi, niin tällaiset jääkentät voisivat tarjota tulevaisuuden astronauteille heidän tarvitsemaansa vettä Punaisella planeetalla.

Kuvia tarkemmin:

Phlegra Montesin yksityiskohtia selitettyinä
Phlegra Montesin yksityiskohtia selitettyinä

Kuvan 1:llä merkityn laatikon alueen laaksosta löytyy pitkittäisiä virtausjälkiä. 2:lla merkityn vuoren ympärillä on tyypillinen irtokivien murskeen muodostama "esiliina". Numerolla 3 merkityn laatikon alueen kraatterista löytyy liuskamaisia rakenteita, jotka saattavat olla murskeen lisäksi toinen merkki vesijään olemassaolosta. Mars Express otti kuvan 1. kesäkuuta 2011.

Phlegra Montes korkeuskarttana
Phlegra Montes korkeuskarttana

Korkeuden mukaan väritetty kartta paljastaa alueen topografian. Purppuralla on merkitty korkeimmat alueet ja sinisellä matalimmat. Kuvan alueella korkeuserot ovat noin neljän kilometrin luokkaa ulottuen -9 kilometristä -5 kilometriin verrattuna Marsin keskikorkeuteen.

Phlegra Montes suurella erotuskyvyllä
Phlegra Montes suurella erotuskyvyllä

Mars Expressin tarkan erotuskyvyn stereokameran alkuperäiskuvan (klikkaa kuvaa) tarkkuus on noin 16 metriä pikseliä kohden. Kuva-alueen leveys on noin 140 kilometriä.

Perspektiivikuva kuvan keskialueen laaksosta
Perspektiivikuva kuvan keskialueen laaksosta

Alueelle tyypilliset rauhallisesti kaartuvat vuoret ja jyrkänteet ulottuvat Elysiumin tulivuorialueelta aina Marsin pohjoiselle tasangolle. Perspektiivikuva mallinnettu stereokameran tuottamasta digitaalisesta maastomallista.

Perspektiivikuva alkuperäiskuvan oikeanpuolimmaisen alueen tasangosta
Perspektiivikuva alkuperäiskuvan oikeanpuolimmaisen alueen tasangosta
Puna-viherlaseilla katsottava 3D-kuva alueesta
Puna-viherlaseilla katsottava 3D-kuva alueesta

Related Links

Phlegra Montes on Mars
Science & Exploration

Mountains and buried ice on Mars

02/12/2011 6381 views 16 likes
Read
Battered volcano Tharsis Tholus
Science & Exploration

Battered Tharsis Tholus volcano on Mars

08/11/2011 5160 views 7 likes
Read
Oraibi crater in Ares Vallis
Science & Exploration

Mars Express observes clusters of recent craters in Ares Va…

07/10/2011 2989 views 7 likes
Read
Holden and Eberswalde craters
Science & Exploration

Rare martian lake delta spotted by Mars Express

02/09/2011 8099 views 24 likes
Read
Mars’ northern polar regions
Science & Exploration

Mars’ northern polar regions in transition

05/08/2011 6009 views 13 likes
Read
Conjunction: before, during and after
Science & Exploration

Phobos slips past Jupiter

17/06/2011 5841 views 16 likes
Read
Springtime at Mars’ south pole
Science & Exploration

Springtime at Mars’ south pole

07/06/2011 5413 views 14 likes
Read
Deep fractures on Mars
Science & Exploration

Mars Express sees deep fractures on Mars

06/05/2011 4197 views 8 likes
Read
Neighbouring volcanoes on Mars
Science & Exploration

Neighbouring volcanoes on Mars

01/04/2011 5146 views 12 likes
Read
Elongated crater on Mars
Science & Exploration

The scars of impacts on Mars

04/03/2011 6686 views 8 likes
Read
Arabia Terra on Mars
Science & Exploration

Mars Express puts craters on a pedestal

04/02/2011 3448 views 3 likes
Read
Stereo-1 channel image of Phobos
Science & Exploration

Mars Express close flybys of martian moon Phobos

21/01/2011 11110 views 14 likes
Read
Schiaparelli on Mars
Science & Exploration

Wind and water have shaped Schiaparelli on Mars

10/12/2010 8068 views 14 likes
Read
Phoenicis Lacus on Mars
Science & Exploration

Light and dark in the Phoenix Lake

12/11/2010 3009 views 6 likes
Read
Melas Chasma on Mars
Science & Exploration

Mars: how low can you go?

08/10/2010 3863 views 5 likes
Read
Orcus Patera on Mars
Science & Exploration

Mars’s mysterious elongated crater

27/08/2010 12588 views 31 likes
Read
Magellan Crater on Mars
Science & Exploration

Rocky mounds and a plateau on Mars

28/06/2010 3977 views 9 likes
Read
Science & Exploration

Wet era on early Mars was global

25/06/2010 3123 views 5 likes
Read
Volcanic ash deposits in Meridiani Planum
Science & Exploration

Volcanic ash in Meridiani Planum

12/05/2010 5400 views 10 likes
Read
Part of the Sirenum Fossae region in the Southern Highlands of Mars.
Science & Exploration

Craters young and old in Sirenum Fossae

03/02/2010 4000 views 8 likes
Read
Close to Ma'adim Vallis
Science & Exploration

Craters, lava flows and tectonic features near Ma'adim Vall…

24/07/2009 3949 views 5 likes
Read
Impacts and floods
Science & Exploration

Craters and channels in Hephaestus Fossae

05/06/2009 5710 views 10 likes
Read
Ariadnes Colles, nadir view
Science & Exploration

Chaotic terrain in Ariadnes Colles

24/04/2009 3279 views 17 likes
Read
Rupes Tenuis
Science & Exploration

Ice-covered martian North Pole

06/03/2009 3146 views 7 likes
Read
Euminedes Dorsum
Science & Exploration

The Euminedes Dorsum mountains on Mars

28/11/2008 3069 views 7 likes
Read
Mangala Fossae
Science & Exploration

Lava deposits in Mangala Fossae

26/09/2008 3094 views 9 likes
Read

Related Links