ESA title
 Etelämantereen niemimaa
Agency

Wilkinsin jäähylly lähes irtaantunut Etelämantereella

17/04/2009 675 views 1 likes
ESA / Space in Member States / Finland

Wilkinsin suuri jäähylly on rikkoutumassa ja irtoamassa mannerjäästä Etelämantereella. ESAn ympäristötutkimussatrelliitti Envisat seuraa tapahtumia päivittäin ja satelliitin ottamia kuvia päivitetään nettisivuillemme jatkuvasti. Voit seurata alla olevasta kuvasta tapahtumia Etelämantereella lähes reaaliajassa.

Etelämantereen niemimaalla on useita suuria ns. jäähyllyjä, eli paksuja lauttamaisia meressä kelluvia jäätiköitä, jotka ovat kiinni laajemmissa jäätikköalueissa. Jäähyllyt syntyvät yleensä merivirtojen vaikutuksesta, ja koska Etelämantereen ympärillä on voimakkaita virtauksia, reunustavat jäähyllyt laajoja alueita Etelämantereen rantaviivasta.

Marraskuun 2008 lopussa tutkijat havaitsivat Etelämantereen niemimaalla sijaitsevan Charcot-saaren ja mantereen yhdistävän jäähyllyn olevan hajoamassa. Nyt tämä noin 40 kilometriä pitkä ja kapeimmalta kohdaltaan vain noin puoli kilometriä leveä jääyhteys on käytännössä romahtanut, ja tämä johtanee edelleen koko laajan jäätikön pilkkoontumiseen. Vielä 1950-luvulla jäähylly oli kooltaan lähes kaksinkertainen.

Tämä Wilkinsin jäähyllynä tunnettu jäätikkö on kooltaan noin 10 000 neliökilometriä, mutta suurimmillaan se on ollut yli 16 000 neliökilometriä. Aikaisemmin Etelämantereesta on irtaantunut kymmenkunta muuta suurikokoista jäähyllyä.

A Suurempikokoinen versio animaatiosta on myös saatavilla.

Charcot-saari on näkyvissä kuvan yläosassa vasemmalla. Pitkälsi rikkoontunut Wilkinsin jäähylly yhdistää saaen mantereeseen. Lämpötilan nousemisesta johtuva jäähyllyn hajoaminen muuttaa alueen lämpötasapainoa epävakaammaksi ja edesauttaa jäätikön sulamista.

Animaatio on tuotettu Envisatin tarkan mikroaaltotutkan ottamista kuvista. Kyseessä on ns. synteettisen apertuurin tutka, joka pystyy näkemään myös pilvien läpi.

Animaatio päivitetään aina uusien tutkakuvien saapumisen jälkeen. Animaation muodostavat yksittäiset kuvat ovat katsottavissa erillisinä kuva-arkistosta, minne on linkki oikealla olevassa palkissa.

.

Related Links